Kalkkipetterin historiaa
...Petter Forsström oli aina vakuuttunut siitä, että koulutus oli yksi tärkeimmistä peruskivistä, joille nuori ihminen saattoi rakentaa elämänsä. Siksi hän jo vuonna 1927 perusti Lohjan kalkkitehtaan konepajakoulun,
Lohjan seudun ensimmäisen ammattioppilaitoksen.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama ajattelutapa synnytti toisenkin ammattikoulun. Sodan jälkeen maamme poliittiset olot olivat vakiintumattomat ja Petter Forsström tuomittiin vankeusrangaistukseen siksi, että hän oli jollakin tavalla avustanut poliittisesti arveluttavan henkilön kuljetuksessa ulkomaille. Vankilassa hän huomasi, ettei nuorilla vangeilla ollut mahdollisuuksia kouluttautua, jotta he saisivat hyödyllistä työtä rangaistusaikansa jälkeen. Siksi vanki
Petter Forsström keräsi liikesuhteidensa avulla tarvikkeet nuorten vankien ammattikoulun perustamista varten. Se vihittiin Riihimäellä juhlallisesti vuonna 1949, jolloin hankkeen vetäjä oli jo itse ennättänyt vapautua.
Kun vielä lisätään, että Petter Forsström oli keskeisin voima Virkkalan ruotsinkielisen yhteiskoulun perustamisessa 1940- luvun lopulla, voidaan todeta, että hänen vaikutuksensa koulutuksessa näkyy niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla.... Torsti Salonen: Petter Forstrom- legenda jo eläessään









